tiistai 14. heinäkuuta 2015

Teemakuun eko/luomu - taidetta 1- 3/9

1/9 Keskitetty ympyrä
Olin viime viikon mökillä ja ehdin tekemään useammankin Teemakuun taidetta -haasteeseen sopivan työn. Tällä viikolla on sitten enemmän aikaa istua koneen ääressä ja postailla.

Heinä-elokuun EKO/LUOMU - haasteessa käytetään hyväksi luonnosta löytyviä materiaaleja.

Tuossa ylemmän kuvan työssä upotin maahan jo valmiiksi sammaloituneen betonilaatan nurmikon laitamille, jonne se saa myös jäädä ikiajoiksi. Laatassa on pyöreä reikä keskellä, johon sopi vanha alumiininen kahvipannun kansi ja sen sitten täytin pienillä kivillä. Kehystin laatan tiilen ja lahopuun palasilla sekä sammalmättäillä. 
2/9 Metsuri on kasvanut ulos kengistään
Tämä toinen työ on myös tehty nurmikon ja metsän rajamaille, jonne vain ilta-aurinko pikkuisen paistaa, joten sammal varmaankin viihtyy siellä hyvin. Tuo punainen laatta on pesukoneen paino. Kun otimme edesmenneestä pesukoneestamme rummun talteen niin otimme myös tuon laatan. Ja nyt se on sitten paikkansa löytänyt. Sappaat ovat multaa ja sammalta täynnä. Tein vielä tuonne kärkiin aukot, joten toivon mukaan kengät sitten ajan myötä kauniisti sammaloituvat. Sammaloitumista edistin vielä happamalla piimäkastelulla.



Kun näin tämän  eko/luomu-haasteen  aiheen, ensimmäisenä minulle tuli mieleen kasvien prässääminen. Metsäkurjenpolvea, puna-ailakkia ja lemmikkejä oli runsaasti saatavilla. Olisi ollut myös kukkivia rönsy- ja niittyleinikkejä, vaan  jostain syystä on keräämisinnostukseni lopahtanut niiden kohdalla, kun noita keltakukkia olin prässännyt vain vaivaiset kaksi kappaletta.

3/9 Yksinäiset keltakukat
Kehys on kirpputorilta ja kooltaan vähän suurempi kuin A4. Puuosan käsittelin Inka Goldilla, samoin kuin tuon aluspahvin.  Muutoin en pensseliä tarvinnut, lasin puristus pitää kukat paikoillaan. Taulu näyttää nätimmältä luonnossa, en vain oikein osannut tuon lasin takia ottaa siitä kuvia. Taulu pääsi koristamaan sinisävyisen huussimme seinää.



                    Klikkaa lisää Teemakuun EKO/LUOMU -taidetta TÄSTÄ.

7 kommenttia:

Harakka kirjoitti...

Voi onnea hienoista eko/luomu taideteoksista!
Aivan ihania ovatkin, tykkään todella paljon, ja sainkin näistä itsellenikin idean poikasen, kiitos!
Saappaat ovat ihan huipuhienot!Oikein mun makuuni sopivat saappaat, täynnä ihania sammaleita kasvavatkin!

Millin kirjoitti...

Hienoja taideteoksia, erilaisia ideoita kaikki. Asetelma on kuin taulu ja sitähän se onkin! Saappaat tulevat varmaan sammaloitumaan kauniisti. Kukkatauluihin löytyy nyt paljon materiaalia, taulusi kukat eivät heti kuihdu.

SusuPetal kirjoitti...

Vau, olet ahkeroinut! Nuo saappaat ovat parhaat!!

Itsekin reissussa kaiken aikaa, tällä kertaa terveiset Turun saaristosta.

EstherH. kirjoitti...

Hienoja luontotauluja/asetelmia kaikki,ideana tosi kivat. Its etein joskus maalattuun vanhaan lenkkariin erilaisia asetelmia,sekä istutin pieniä kukkia.

Liplatus kirjoitti...

Upeaa taidetta luonnosta.
Ihania ideoita ja toteutuksia.

Taka vuosina laitoin edellisen kotimme pihalle isohkoja kiviä koristeeksi. Pintaan laitoin piimää ja piimän päälle sammalta telinä. Hyvin sammal asettui kasvamaan kivien pintaan.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Monipuolinen ja kiehtova postaus taiteestasi luonnosta.Tykkään kovasti.Kiitos elämyksestä.

Anonyymi kirjoitti...

Oi kuinka hienoja oivalluksia ja töitä!! Tosi upeita ja juuri sellaisia, joita tämä haaste etsii.
Saappaat ovat ihanat, kyllä ne varmaan kasvattavat lisää sammalta. Hauskasti kärjistä kurkkii :-)