maanantai 12. toukokuuta 2014

Virkattu matto

Räikeät mikrokuitulakanat saivat uuden elämän tässä matossa, räikeys pehmeni mukavasti noilla mustilla ja harmahtavilla puuvillalangoilla. Tuo mikrokuitu varmaankin imee hyvin itseensä pölyä, joten matto päätyi kynnyksen eteen. Sovittelin sitä ensin saunan verannalle, mutta paikka löytyi lopuksi sisältä parvekkeen oven edestä, jossa se toivon mukaan kerää suurimman osan jaloissa kulkeutuvasta siitepölystä.
Revin lakanat pituussuunnassa noin 5 senttimetrin levyiseksi nauhaksi. Maton ulkoreunassa on lisäksi jämäkkyyttä lisäämässä muutama kerros trikookudetta. Matto on halkaisijaltaan 116 cm ja siihen upposi kaksi pussilakanaa, yksi trikoopaita sekä 700 grammaa jämälankoja.
                          


 Olen mukana Näppituntuma-blogin lankalaihishaasteessa, ja nyt on sellainen tilanne ensimmäistä kertaa tänä vuonna, että kulutus on suurempi kuin ostettujen lankojen määrä. Olen myös vakaasti päättänyt etten sorru mihikään kesälankoihin, vaikka minkälaisia ihanuuksia tulisi vastaan. Tavoitteeni tuossa lankalaihishaasteessa on saada kulutus suuremmaksi kuin varastoon tulevien lankojen määrä, ja nyt olen siis tavoitteen suhteen oikealla tiellä.

7 kommenttia:

Rentukka kirjoitti...

Aivan mainio eläväpintainen kynnysmatto!

Neili kirjoitti...

Kiva matto.
Minäkin odotan kesää, että pääsen jatkamaan "rättivirkkaustani".

Pirjo kirjoitti...

Todella kaunis! Hienosti olet saanut eri sävyt sovitettua kauniiksi kokonaisuudeksi! Pitääpä itsekin pistää tämä matonvirkkauskikka korvan taakse, en nimittäin ennen olekaan virkannut kudetta langan sisään.

*iina kirjoitti...

hieno matto! Oon miettinyt pitkään juuri kierrätysmaton tekemistä, mutta jälki ei ole revityllä kuteella niin siisti kuin ontelokuteella tai valmiilla kuteella. Mutta näin sisäänvirkkautuna kude ja lopputulos näyttää olevan tosi siistiä. Täytyypä laittaa tekniikka korvan taakse, kiitoksia.

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥ vau,miten hieno!

Marsa kirjoitti...

Aivan hieno matto.Patalappuja olen joskus tehnyt tuolla tekniikalla.Täytyykin kokeilla mattoon.Oletko käyttänyt virkkaukseen tavallista puuvillalankaa?

raita kirjoitti...

Pääasiassa Novitan Hankoa, sehän on sekoitelanka, sitten myös 12-säikeistä mustaa kalastajalankaa.