maanantai 30. toukokuuta 2011

Värikollaasi #037


Viikon värikollaaseissa hempeillään vaalean punaisen, vaalean vihreän ja vaalean sinisen sävyillä. Lisäksi kollaasista tulee löytyä jotakin pehmeää. Herra Hakkarainen - kadehdittavine unenlahjoineen - oli tällä kertaa pehmointa, mitä minä löysin. Muut kollaasit löytyvät täältä.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Virkattu koppa


 Ei tällä sentään saunaan vettä kanneta, mutta kosteutta tämä "ikitärkätty",  virkattu koppa kestää. Tärkkäsin sen näet Timpurin puuliimalla. Kastelin ensin virkatun työn, pingotin sitten ison muoviämpärin päälle, sivelin liiman pensellillä virkkuuseen. Liimaa kului kohtalaisesti, en mitannut mutta arviolta noin 4 dl. Saunan jälkilämmössä kuivuneen työn irrotin ämpärin päältä, ja tässä lopputulos. Lankoja ja keskeneräisiä käsitöitä tässä on hyvä säilyttää.
Lötkö kesäkassi, jotain ryhtiä tähän pitäisi saada. Pohjaan virkkasin ympyrän, kassin reunassa on kirjovirkattuja neliöitä. Lanka on Novitan Jasminia, Tenneseetä ja Cottonellaa, iänikuisia jämälankoja siis.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Korvasieniä löytyy


Onpa sinne eksynyt yksi huhtasienikin jokkoon.

Korvasientä kun katselee ei ensimmäiseksi tule mieleen, että siinäpä vasta herkku. Puhumattakaan sitten tuon sienen myrkyllisyydestä! - No asianmukaisen käsittelyn jälkeenhän se vasta onkin syötäväksi kelpaavaa.

Miesväki pistäytyi päivällä metsässä, olivat saaneet neljä kiloa noita rumiluksia. Puolet on nyt kuivurissa ja toinen puoli keitettiin. Nyt kun uistimeen nappais vielä jokin vonkale, niin huomenna syötäisiin kalaa korvasienikastikkeella.
Äkkisiltään muistuttaa hevosen jätöstä tämä herrain herkku kuningasten ruoka.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Rintarossi


Jokin sisätiloissa kuvattu muoto on yhdeksännen makroviikon aiheena. Mielenkiintoisia muotoja löysin vanhasta messinkisestä rintakorusta. Muut haasteeseen osallistujat löytyvät täältä.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Viikon värikollaasi #036

Punainen, laventelin sininen, kirkas vaaleahko vihreä, haalean keltainen ja musta olivat tällä kertaa haasteen värejä, ainakin kolme niistä tuli esiintyä kollaasissa. Kokosin kuvani tällä kertaa menneiden aikojen kulkuneuvoista. Ainakin veturit olivat silloin komeampia kuin nykyään ja hulppea on kyllä tuo musta autokin, joka on näytteillä Vehoniemen automuseossa Kangasalla.
Värikollaaseja lisää:  http://varikollaasit.vuodatus.net/

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Makroviikko 8

Makroviikkojen kahdeksannessa haasteessa sai tällä kertaa käyttää vanhaa ulkona otettua kuvaa uuden kuvan ohella edellyttäen, että kuvilla on jokin yhteys. Tuon ensimmäisen kuvan olen ottanut 15. huhtikuuta pihaltamme kaadetun koivun kannosta. Niin kuin näkyy mahla virtaa. Ajattelin, että siellä hääräisi nyt enemmänkin ötököitä, mutta enpä nähnyt muita kuin yhden kirvan ketarat suorana. Aika kuvottavalta näyttää.
Lisää jotain vanhaa, jotain  uutta makrokuvissa: 
http://makroviikot.vuodatus.net/blog/archive?&y=2011&m=05

maanantai 16. toukokuuta 2011

Linnut


Värikollaasit -haasteen väreinä olivat tällä kertaa musta, valkoinen ja keltainen. Tuosta yhdistelmästä minulle tuli ensimmäiseksi laulujoutsen mieleen. Laulujoutsenia näkee nykyään mökkirannassa hyvin yleisesti, aina ne ovat kuitenkin yhtä sykähdyttävä  näky. Samoin on tuo tummanpuhuva korppi. Onko se tullut korvesta lähemmäs ihmistä vai ollaanko me menty korpeen - enpä tiedä. Usein sitä kuitenkin kuulee ja näkee nykyisin. Nämä kuvat on otettu kesällä 2009 Ähtärin eläinpuiston asukkaista, näin lähelle noita komistuksia ei sentään luonnontilassa pääse (paitsi ehkä tarpeeksi hyvällä kameralla).
Lisää värikollaaseja : http://varikollaasit.vuodatus.net/

lauantai 14. toukokuuta 2011

ATC -kortteja

MaMa-käsityöhaasteen aiheena oli tällä kertaa "Äiti". Oma äitini kuoli samana vuonna, kun itse sain esikoiseni ja ainokaiseni. Poikani ei siis tullut tuntemaan äidinäitiään, siksi päädyin tässä aiheessen noihin vanhoihin, ainutkertaisiin  valokuviin. ATC-korteista kuulin ensimmäistä kertaa  jostakin Strömsön jaksosta. Askarteluohjeiden arkisto- blogista löytyy niistä enemmän tietoa. ATC korteissa on määrätty vain koko eli 6.4 x 8,9 cm, tekniikka on vapaa.

Kuvat olin jo aikaisemmin skannanut ja niin kannattaisi varmaan tehdä kaikille vanhoille paperikuville, kun vain saisi aikaiseksi. Pienensin ja käsittelin vähän kuvia photosopilla. (Jos tekisin tämän uudestaan, kuvista tulisi ehkä vähän suurempia.) Tulostin kuvat. Sen jälkeen siirsin kuvat Art Medium - kuvansiirtoliimalla valkaisemattomalle lakanakankaalle. Liimasin kankaat pahvista leikkaamieni korttien päälle. Ja lopuksi koristelin hyvin maltillisesti - näihin kuviin ei oikein sovi hileet eikä krumeluurit. Äitini on tuo neitokainen itse tekemässään Härmän kansallispuvussa. Itse olen yksi noista keinussa istuvista pellavapäistä, joukossa on mukana osa yhdeksän lapsen sisarrusparvesta ja tietysti myös äiti.

ATC-kortit ovat taiteellinen versio keräilykorteista, niitä on tarkoitus myös vaihtaa muiden harrastajien kanssa. Nämä kortit lahjoitan kuitenkin pojalleni niihin sisältyvien tarinoiden kera. ATC-kortteja aion värkätä toistekin, niin mukavaa tämä oli. Tuota kuvansiirtoliimalla askartelua kannattaa myös kokeilla. Itse olen sillä aikaisemmin koristellut mm kasseja -  mieluisilla kuvilla.

Muut MaMa -käsityöhaasteeseen osallistujat löytyvät osoitteesta:


keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Makroviikko 7


Makroviikkojen aiheena oli tällä kertaa kuvata läheltä jokin suosikkiesine tai -asia sisältä. Kyllähän tuota hiirtä tulee aika paljon nykyisin napsuteltua. Hiiristä suosikiksi on käytössä osoittautunut pallohiiri. Tämä oli muuten sellainen haaste, joka kannustaa myös tarttumaan rättiin ja pölynimuriin.
Lisää sisämakroja: http://makroviikot.vuodatus.net/

maanantai 9. toukokuuta 2011

Lankavarastoja

Viikon värikollaasit #034 haasteväripaletin kanssa voisin lähteä lankaostoksille, nuo vihreän ja turkoosin sävyt ovat nimittäin lempivärejäni. Muiden osallistujien kuvat osoitteesta: http://varikollaasit.vuodatus.net/

torstai 5. toukokuuta 2011

Äitienpäivää

Onnea kaikille äideille tämän pulsatillan myötä.

Jotain vihreää


Makroviikkojen kuudes tehtävä oli kuvata läheltä jotakin vihreää ulkona. Minä löysin kuvattavaksi eilen ilta-auringossa tuon herkullisen, keväisen villivihanneksen. Vuohenputki löytyy myös arleenan kuvista.
Lisää vihreitä makrokuvia:  http://makroviikot.vuodatus.net/

maanantai 2. toukokuuta 2011

...sinisyyttä heijastaen...


Värikollaasihaasteessa vaaditut sävyt löytyivät tällä kertaa veden ääreltä: Tarjanteen ranoilla Virroilla pääsiäisenä otetuista kuvista. Samalla päähän jäi soimaan Jukka Kuoppamäen "Sininen ja Valkoinen". 
Lisää sinisävyisiä kolaaseja:   http://varikollaasit.vuodatus.net/                                                                          

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vapputerveiset pönttötehtaalta

Minä olen viettänyt  vappua jo niin monasti mökillä perheeni kanssa, etten edes muista kaupungin hulinasta mitään. Mökillä vappu on todellista työnjuhlaa: haravointia, siivousta, kasvimaan möyrimistä, puiden pinoamista,  linnunpönttöjen rakentamista, talvivarusteiden varastointia, laiturin laittoa yms. Kalastamaankin pitäisi vielä ehtiä. Eipä silti, en minä niitä kaupungin rientoja kaipaakaan, kai olen niistä osani saanut.

Piha näyttää vielä tähän aikaan ankealta, luntakin on vielä pieniä kasoja pihan varjoisilla kulmilla.. Väriä tuovat muutamat krookukset, narsissien kukintaa vielä odotellaan. Syksyllä maahan jääneet valkosipulit puskevat versoa ja muutama palsternakkakin on ilokseni jäänyt syksyltä korjaamatta.